tiistai 19. toukokuuta 2020

Rv 11+6 ja kuulumisia

Vaikka kuinka ajattelin, että päivitän blogia ahkerammin, on tämä taas jäänyt vähän taka-alalle ja unholaan. Kaiken kiireen keskellä ei vaan riitä aika ja voimat kirjoittamiselle. Otetaanpa tähän väliin siis pienet kuulumiset.

Olo: Tällä hetkellä olo on melko hyvä. Pari päivää on mennyt oksentamatta, ja se piristää aina. Myös kamala väsymys on hävinnyt. Mutta vanha tuttu iskias-kipu on alkanut vaivata NYT JO!!! Tai siis itse asiassa kipu tuli kaveriksi jo joskus 8. viikolla (edellisessä raskaudessa muistaakseni vasta kymmenisen viikkoa myöhemmin). Kipu on välillä ollut helvetillistä, mutta välillä on ollut ihan kivuttomia päiviä välissä. Toivotaan, ettei kovasti pahenisi. En kestä, jos siitä tulee joku 4 kuukautta kestävä piina. 

Pahoinvointi: Sitä kesti noin viikolta 6 viikolle 11. Pahoinvointi ei ajoittunut oikeastaan ollenkaan aamuun, vaan on ollut vähän pitkin päivää ja useimmiten iltapäivisin/iltaisin. Nyt tosiaan toivon sormet ja varpaat ristissä, että pahoinvointi olisi tyystin loppunut.

Maha: Turvottaa ja korona-ajan herkuttelut ja liikkumattomuus näkyvät. Raskausvatsa ei kyllä vielä näy. 

Vaatteet: Kiristää, puristaa, ahdistaa. Muutamat löysät ulkohousut menevät ja yhdet siistit äitiyshousut olen jo ostanut ja ottanut käyttöön. Onneksi ei ole tarvinnut mennä töihin, vaan voi viettää kotona aikaa lökäreissä ja löysissä röntsyissä.

Shoppailut: Tyypille emme ole ostaneet oikeastaan vielä mitään. Emme siis mitään vaatteita tms. Pari päivää sitten nettikirpparilla tuli vastaan halpa lämpöpussi (samanlainen, joka meillä oli Penulla), joten sen nappasin meille jo varuiksi.

Pelot: Näitä riittää. Onko siellä kukaan hengissä? Onko se täysin epämuodostunut? Olen ollut monta kertaa täysin varma siitä, että jokin on täysin pielessä. Ultraa odotellessa.

Ultra: Se onkin onneksi muutaman päivän päästä! Valitettavasti joudun menemään yksin. Toivottavasti Pirkko saa olla etäyhteyden päässä. 

Ruokahimot: Sushi, sushi, sushi. Lisäksi tekisi mieli kaikenlaisia juustoja (erityisesti salaatin sekaan). Yksi erikoinen himo tuli yhtenä päivänä, kun alkoi tehdä mieli vauvan päärynäsosetta lasipurkista. En tiedä, myydäänkö sitä edes lasipurkissa. Oleellista tässä oli nimenomaan se, että sen saisi syödä suoraan siitä lasipurkista. Noh, tätä himoa en saanut valitettavasti tyydytettyä.

Kertominen: Muutamille kavereille ja minun vanhemmilleni olemme kertoneet raskaudesta, mutta emme muille. Ajattelimme hyödyntää tämän sosiaalisen eristäytymisen ja yrittää pitää asian salassa mahdollisimman pitkälle. Tuskin on kauhean vaikeaa, koska emme tapaa ketään. :D

Neuvola: Ensimmäinen "neuvolakäynti" eli etäneuvola oli pari viikkoa sitten. Siinä ei ollut mitään ihmeempiä. Todettiin, että normaali raskaus ja sain lähetteet labroihin ja ultraan. Neuvolakortti tuli postissa muutaman päivän päästä.

Poika- vai tyttöfiilis: Tällä hetkellä minulla on enemmän poikafiilis. En yhtään osaa sanoa miksi. Täytyy jossain vaiheessa tehdä taas kaikki taikauskoiset ennustukset ja katsoa, kumpi meille olisi niiden mukaan tulossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti