perjantai 9. maaliskuuta 2018

Vauvakuume

Voi apua! Nyt se iski! Vauvakuume! En kestä! Liian moni kaveri ja tuttu on raskaana, liian moni yrittää. Liian monta isoa mahaa on tullut vastaan viime aikoina. Liian monta ihanaa vauvanvaatetta, liian monta ihanaa vauvauutista.

Tämä fiilis kyllä tulee ja menee vähän ailahdellen. Yhdessä hetkessä mietin, että olispas ihanaa tehdä vielä toinen vauva, ja hetken päästä olen aivan kauhuissani siitä, mitä mielessäni oikein liikkuu. Me ei selvittäisi siitä hengissä! Ei edes synnytyksestä, saati sitten kokonaisesta vauvavuodesta! Kaikista hulluinta tässä on se, että mulla on ikävä piinapäiviä ja sitä alkuraskauden huonoa oloa. Luitte oikein. Siis piinapäiviä. Ja huonoa oloa. Oikeesti?! Mitä hohdokasta siinä oli, että odotti negatiivista raskaustestiä? Tai sitä kamalaa, etovaa, oksettavaa oloa? Näissä imetyksen lopettamisen jälkeisissä hormonihuuruissa selkeesti jotain tosi jännää. Tai no, ehkä siinä oli se ihan alkuraskauden jännitys ja hohto. Se, kun meillä oli salaisuus, jota moni ei vielä tiennyt.

Olemme päättäneet jo kauan sitten, että yksi lapsi riittää. Kaikella järjellä ajateltuna, emme todellakaan voi ryhtyä kakkoskierrokselle. Enkä sitä oikeasti edes halua. Mutta välillä jossain hormonihuuruissa sitä eksyy johonkin pumpulimaailmaan, jossa lasten hankkiminen ja kasvattaminen on ilmaista, vauvat eivät itke ja taivaalta sataa vaahtokarkkeja. Silloin mielessä vilahtaa ajatus: entä jos sittenkin?

2 kommenttia:

  1. Mulla pahin hormonihuuruinen vauvakuume tuli heti synnytyksen jälkeen. Jos vauvan tekeminen ei vaatisi sitä klinikalla käyntiä, niin yritys olisi varmaan alkanutkin heti. Sekään ei tietysti auttanut, että eka ovis tuli vain kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen ja säännölliset menkat palasivat esikoisen ollessa kuukauden ikäinen. En tiedä, onko sukuvika, kun meidän suvussa on enemmänkin näitä "irlantilaisia kaksosia"! :D

    Etukäteen oli kuitenkin suunniteltu, että kaksi lasta tähän huusholliin tulee ja ikäeroksi 3 vuotta. Näin kävikin, mutta tuntui jotenkin oudolta palata klinikalle "tekemään" kuopusta, kun siinä vaiheessa mulla ei ollut minkäänlaista vauvakuumetta. Toki raskaudesta oli sitten onnellinen, mutta jotenkin se lähtökohta oli ihan eri kuin aikanaan esikoisen kanssa. Kuopuksen kanssa vain katsottiin kalenterista, että "jaahas, nyt pitäisi jotain tehdä, jos haluaa sen 3 vuoden ikäeron". Eli jotenkin tosi superkliinistä. Mutta onnellinen olen, kun kaikki meni suunnitelmien mukaan näinkin helposti. Ja kolmosta ei kyllä tule, ei tosin tällä kertaa tullut sitä vauvakuumettakaan. Tuntemattomat ovat hormonien tiet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntemattomat tosiaan ovat hormonien tiet. :D Tuo on kyllä toisaalta hassua, kun toisen tekeminen nimenomaan on sitä "tekemistä". Meillä kun ei ole mitään mahdollisuuttakaan siihen, että "no, tulee jos on tullakseen", vaan kalenterit kädessä täytyy katsoa, milloin suunnata klinikalle. :D Tosin me nyt emme ole sinne suuntaamassa ainakaan näillä näkymin.

      Onneksi te saitte kaksi ihanaa lasta. :)

      Poista