torstai 3. elokuuta 2017

Penun päivä

Näin puolivuotiaana Penulla on jo jonkinlainen päivärytmi, joka kulkee jotakuinkin seuraavalla tavalla (vaihdellen toki lähes päivittäin, heh).

klo 7

Aamuherätyksen ajankohta vaihtelee usein klo 6.30-7.30 välillä. Heräämme aamuisin (tai siis minä herään, sikeäuninen Pirkko harvoin herää) usein jutusteluun, joka kuuluu pinnasängystä, kun Penu juttelee pehmoleluilleen, seinille, verholle tai jollekin muulle. Välillä hän on saanut reunapehmustetta painettua alaspäin niin, että pystyy tiirailemaan pinnojen välistä äitejä. Aamu lähtee käyntiin maitohömpsyillä yön aikana pinkeiksi muuttuneista rinnoista.

Tämän jälkeen suoritamme aamutoimet kylpyhuoneessa: vaipanvaihto, rasvaus, hampaan (huom. yksikkö :D) peseminen. Pari päivää sitten otimme kuvioihin mukaan aamupalan, joka on ollut joko puuroa tai sormiruokaa. Aamupala syödään riemusta kiljahdellen ja kovasti jutellen. Syöminkien jälkeen energiaa riittää usein vielä hetkeksi leikkimatolle, jossa Penu jaksaa touhuta yksin lelujensa kanssa.


klo 9

Ensimmäisille päikkäreille käydään usein noin klo 8.30-9.30. Aika riippuu usein siitä, monelta nappula on lopettanut yöunensa. Päikkäreille mennään usein rinnan kautta, jotta jaksaa nukkua mahdollisimman pitkään. Kotona ollessa Penu jaksaa tässä välissä nukkua usein noin 1,5-2 tuntia, mikä on näille äideille ollut ihanaa omaa aikaa, jolloin ehtii joko nauttia rauhassa aamukahvit tai vaihtoehtoisesti siivota ja hoitaa kotihommia. Jos olemme jossain liikenteessä, nukkuu Penu yleensä vain yhden syklin, mikä sekoittaa päivärytmiä aina mukavasti.


klo 11

Itkuhälytin ilmoittaa usein yhdentoista aikoihin siitä, että Penu on herännyt parvekkeella ja jutustelee siellä tutillensa tai naapureille ihan yleisesti. Vuorossa on lounas, joka aloitetaan maitohömpsyillä, jota taasen seuraa soseilla läträys tai sormiruokailuannos. Tähän mennessä sormiruokailu on ollut meillä paljon siistimpää puuhaa kuin soseiden syöminen, sillä soseita löytyy ruokailun jälkeen aivan joka paikasta!

Lounaan jälkeen on usein vuorossa leikkiä tai ulkoilua yhdessä äitien kanssa. Tässä välillä on myös ollut helppo lähteä jonnekin, jos olemme halunneet tehdä päivän aikana jotain "erikoista".


klo 13

Kakkospäikkärit ajoittuvat usein yhden kieppeille. Tämä taasen riippuu täysin aiemmista päikkäreistä ja niiden kestosta. Nämä päikkärit saatetaan nukkua vaunutellen lähimaastossa, vaunuissa kaupoissa/kahvilassa/ravintolassa tai sitten ihan vaan omalla parvekkeella. Mikäli olemme ihan kotosalla, saattavat nämäkin päikkärit venyä jopa 1,5-2 tunnin mittaisiksi, mutta muualla ollessamme untenmailla ollaan maksimissaan yhden syklin verran.

Tähän väliin olemme parin päivän ajan pyrkineet ottamaan jonkinlaisen välipalan, joka on usein ollut hedelmäsosetta tai hedelmiä sormiruokaillen. Muualla ollessa välipala on jäänyt vielä syömättä ja neiti on hyvin pärjännyt maidolla.

Päivästä riippuen ehtii tässä välissä taas touhuta kivasti. Leikkimatolla on kiva viettää aikaa ja harjoitella kierimistä ja ryömimistä, joka ihan vielä ei luonnistu. Välillä on kiva tarkkailla kissoja, joita äitien sylistä käsin pääsee myös silittämään (tai ottamaan karvatupon turkista irti). Myös kantorepussa on kiva hengailla ja käydä ulkona ihastelemassa puita ja kasveja.


klo 16

Jos aiemmat päikkärit ovat olleet lyhyitä, on tässä vaiheessa pakko nukkua vielä kolmannet päikkärit, joille usein käydään ihan viimeistään klo 16. Nämä unet eivät yleensä koskaan kestä yhtä unisykliä pidempään.

Heräilyn jälkeen ehtii vielä vähän leikkiä ja temmeltää. Äitien sylissä on mukavaa ja erilaiset lentokoneleikit ovat ihan hitti! Energiaa ei tässä vaiheessa yleensä ole enää kovin paljoa, joten menoa täytyy rauhoitella jo ajoissa ennen iltapuuroa. Puuro syödään usein hartaudella nauttien. Parina edellisenä päivänä olemme harrastaneet nakusyömistä (siis Penun osalta), sillä puuronsyönnin jälkeen on pakko mennä suihkuun, sillä koko tyttö on usein aivan puurossa. Eipä ainakaan vaatteet likaannu turhaan syöntitouhussa.

Puuron jälkeen on siis iltapesujen aika, jotka Pirkko usein hoitaa itsekseen lukuunottamatta suihkussa käyntiä, jossa itse olen usein jelppimässä. Kun yökkäri on saatu päälle, on vielä iltahömpsyn aika, jolloin typy saa vielä tankata loput maidot yötä varten ja jutella päivän kuulumisista.


klo 19

Nukkumaanmeno ajoittuu usein klo 18.30-19.30 välille. Tämä riippuu hyvin paljon siitä, mitä päivän aikana on tehty, kuinka monet päikkärit neiti on nukkunut ja mihin aikaan. Hömpsyjen jälkeen typy laitetaan pinnikseen, isketään tutti suuhun ja pehmoleluelefantti kainaloon. Tämän jälkeen neiti usein nukuttaa itsensä melko nopeasti. Jotkut yksittäiset illat ovat vaikeampia, jolloin saattaa tulla jopa itku, jos Penu on aivan yliväsynyt, mutta usein selviämme pienellä laulelulla ja parilla tutinlaitolla.

Tämän jälkeen Penu nukkuu usein (melko) onnellisesti sinne seitsemään asti aamulla. Muutamia kertoja yöllä hän saattaa jonkin verran kähnätä, mihin auttaa tutti ja kyljelle kääntäminen, mutta syöttöjä ei onneksi enää öisin tarvita. Joitakin yksittäisiä, harvoja kertoja hömpsytellään silloin tällöin, mutta normaalisti neiti nukkuu onneksi aamuun asti.


Toim. huom! Maitoa on tankkailtu koko päivän ajan melko lapsentahtisesti, mutta kaikkia kertoja en tähän romaaniin nyt viitsinyt sisällyttää.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika tutulta. Meilläkin lounaan jälkeen yleensä lähdetään kaupungille tai kärryttelemään/puistoon. Oon kyllä aika kateellinen noista kokonaisista öistä! Meillä herätään aina kerran, joskus kahdesti. Viime yönä pienensin kokeeksi yömaitoannosta, että oppisi hiljakseen pois yötankkauksesta, mutta tuloksena oli yli tunnin kestänyt nukutus, joka päättyi vasta, kun hain lisää korviketta. Huoh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Toivottavasti pääsisitte pian yötankkauksesta pois ja Pakkasen Poika nukkuisi kiltisti yöt läpeensä.

      Poista