maanantai 3. heinäkuuta 2017

Voihan kakka sentään!

Olen kuullut, että vauvat kakkaavat täysin omaan tahtiinsa: on normaalia, että pyöräyttää tortut kerran kymmenessä päivässä tai vaihtoehtoisesti kymmenen kertaa päivässä. Ja kaikkea tältä väliltä. Meidän Pena kuuluu (valitettavasti) tähän jälkimmäiseen ryhmään. Eilen aloimme jo naureskella, kuinka paljon tällainen pieni tiitiäinen voi päivän aikana kakata!

Monet tutut ovat kertoneet, että joskus 4-5 kuukauden hujakoilla on päästy tahtiin pari kertaa viikossa. Tätä olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa, mutta meidän pieni läpipaskoja ei päästä äitejä helpolla: pyllyä saa pestä useita kertoja päivässä. Ei sillä. Olen todellakin tyytyväinen, että pienen vatsa toimii ja kakkaa tulee, mutta kyllä se jossain vaiheessa voisi minun puolestani vähentyä.

Viime yö tuntui kovin kakkaisan päivän jälkeen rikkovan kuitenkin kaikki ennätykset! Olimme keväällä päässeet jo ihanaan yökakattomuuteen eikä öisin tarvinnut vaippoja vaihdella. Kesäkuun puolivälin tienoilla alkoi taas kerran yössä kakkaaminen, mikä heikensi yöunia pyllypesun takia. Olimme päässeet näistä juuri eroon ja olleet taas pari yötä yhdellä vaipalla, kunnes neiti viime yönä päätti vetää yhden tunnin aikana KOLMET kakat! Kaksi ensimmäistä kertaa vaihdoimme vaipan mukisematta Pirkon kanssa vuoron perään. Kumpaisellakin kerralla Penu heräsi iloisena hoitopöydällä ja aloitti korvia hivelevän, sulosointuisen vanhan oven narinaa muistuttavan huutolaulelun, jota hän on nyt harrastanut muutamat päivät korkealta ja kovaa. Juuri kun olimme saaneet hänet takaisin sänkyyn rauhoittumaan, alkoi kähnäys ja vääntö, minkä seurauksena jonkin ajan kulutta kuului aina "TRÖÖÖÖT" ja sen päälle pientä plörinää. Huoh. Voihan kakka sentään! Kolmannen kerran jälkeen emme voineet enää kuin nauraa Pirkon kanssa. Ajattelin, että tämän on pakko olla joku luonnon huono vitsi. Viimeisen kerran jälkeen neitokainen oli niin onnellisesti unten mailla, että päätimme jättää pyllypesun aamuun, vaikka kärsimmekin paskamutsifiiliksestä koko loppuyön.

Ei ihme, että meidän neiti on pieni kuin peipposen poikanen, kun kaikki ruoka humpsahtaa saman tien vaippaan! Viisikuukautisneuvolassa painoa oli piirun verran vajaa kuusi kiloa ja mittaa reilut 62 senttiä. Siro pieni tyttö hän on, vaikka kakkaa kuin kovemman sarjan ammattilainen!

Ensi yötä odotellessa...

6 kommenttia:

  1. Meillä päin vastoin ja odotan kuin kuuta nousevaa, että vatsa toimisi kerran päivässä ilman hikisen vauvan tuskaista itkua.

    Tuota.. Joko Penu syö muutakin kuin tissimaitoa? Meinaan vaan, et pelkällä äidinmaidolla olevien vauvojen kakat eivät useinkaan ärsytä ihoa, eikä niiden vaihdolla ole niin kova kiire et unta tarttisi katkaista. Toki eri asia on jos syö muutakin. Silloin ulosteen koostumus muuttuu "polttavammaksi" ja vaihdot on kiireellisempiä.

    Rivien välistä voi lukea et "paskamutsifiilis" tarttui :D Meillä vaippaa ei ole nimittäin öisin vaihdettu kuin kerran. Ja silloin syynä oli et tavarat karkas vaipasta puvun läpi lakanoille asti. Iho on pysynyt hyvänä, mut siinä vauvojen erot varmaan kans sanelee käytäntöjä. Kiinteet kun aloitettiin niin yökakkaus jäi pois.

    Tsemppiä vaipparalliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pääasiassa meillä on menty vielä imetyksellä, mutta nyt on pikkuhiljaa alettu maistella kiinteitä. Joka päivä on maistettu vähän jotain sosetta. Luulen, että nuo laittoivat alussa vatsan toimimaan öisin kiivaasti. Onneksi ihan tuohon tahtiin ei enää olla öisin vaihdettu vaippaa! :D

      Poista
  2. Meillä ensimmäinen kakka tuli vasta kolmantena päivänä syntymän jälkeen. Synnärillä kyselivät jatkuvasti joko on kakannut. Esikoinen kuului tuohon "sata kertaa vuorokaudessa" kakkaavien sakkiin. Joka yö täytyi kakkavaippa vaihtaa vähintään kerran yössä. Kuopus on tänään 1 v 7 kk ja hänellä on pesty yhden kerran pylly yöllä. :D Aivan pienenä hän kakkasi 8 päivän välein. Silloin sitä sitten tuli sen verran että meni joka kerta kaikki vaatteet vaihtoon ja toivoi että on kotona kun kakka tulee. :D Nykyään hän kakkaa kerran päivässä ja joskus kahdesti.

    Nyt odotan kolmatta ja kauhulla odotan kumpaa sorttia sieltä tulee vai jotain siltä väliltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että lapset ovat olleet noin erilaiset! Toivottavasti kolmannen kanssa menisi hyvin. :)

      Poista
  3. Meillä on vatsa myös toiminut vilkkaasti koko 7 kuukauden ajan. Muistelen, että olisiko ehkä kolmena päivänä jäänyt kakka kokonaan tulematta ja joka kerta olen pelännyt, nytkö se ummetus iski. Seuraavana päivänä on yleensä pesty pyllyä sitten sitäkin tiuhempaan. :D Ennätysmäärä kakkoja yhden vuorokauden puolelle taitaa olla kahdeksan. Pelkällä maidolla eläessä määrä vaihteli varmaankin kolmen ja kahdeksan välillä.

    Kiinteiden aloituksen jälkeen (4 kk iässä) suolella otti tottua jonkin aikaa ja kakkojen määrä väheni ja tuli juuri noita kakattomia päiviä. Poika oli selvästi levoton aina, kun kakkausväli meni liian pitkäksi ja ensimmäiset kiinteämmät kakat olivat välillä tekemisen takana. Meille tulikin tavaksi sanoa, että taas se ajaa moottoripyörällä, kun poika punnasi naama punaisena kädet suoraan edessä. Parin kuun aikana määrä tasaantui ehkä kolmeen per päivä kunnes kuuden kuukauden iässä kiinteiden aterioiden määrä kasvatettiin 4-5 päivässä. Kakkoja alkoi taas tulla yli viisi per päivä. Kiinteiden myötä koostumus paksuuntui ja pökelöytyi, mikä oli todella mukava näin pesijän puolelta, koska se maitokakka ei meinannut yleensä pysyä vaipassa. Joko lahje tai vyötärö vuosi ainakin kerran päivässä.

    Nyt kun poika on vihanneslakkoillut kolme viikkoa niin kakat ovat taas sosemaisempia, mutta onneksi ei ihan maitokakkaa kuitenkaan. Yökakkoja tuli maitoruokinnassa useamman kerran viikossa, mutta kiinteiden aloituksen jälkeen olemme tainneet pestä pyllyn yöaikaan ehkä kahdesti. Monesti aamulla on nykyään kakka vaipassa tai ainakin sen tulee pienen odottelun jälkeen ennen aamupesuja. Vaikka meillä on välillä saanut pestä pyllyä pariinkin otteeseen tunnin sisään, otan mieluummin tällaisen hyvävatsaisen kaverin kuin ummetuksesta kärsivän. Mieluummin itse vähän "kärsii" kuin että lapsi on tuskissaan.

    Miten sitä sanotaankaan, että vauvan saatuaan puheet ja ajatukset keskittyvät kakan ympärille? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D Revettiin Pirkon kanssa tuolle moottoripyöräjutulle! :D :D :D

      Ja todellakin sama juttu, että mieluummin näin päin, että lapsi kakkaa hyvin, kuin että sitä joutuisi viikko tolkulla odottelemaan ja katsomaan toisen vatsavaivoja. Ei pitäisi valittaa.

      On muuten niiiiin totta, että lapsen myötä puheenaiheet on yleensä siinä kakassa! :D Pirkon kanssa on vielä ihan ok keskustella kakasta (etenkin kun on vaihdettu Pirkon työpäivän jälkeen kuulumisia, on kakka ollut yleensä pääosassa), mutta yritämme tietoisesti vähentää kakkapuheita, kun näemme kavereita.

      Poista