maanantai 16. tammikuuta 2017

Liikelaskentaa

Perjantaina (rv 37+4) Pena pelästytti meidät äidit pahemman kerran. Pirkko oli lähtenyt aamulla normaalisti töihin ja itse jäin kotiin aamupalalle ja blogia päivittämään. Yleensä Pena herää aina aamupalalla ja aloittaa normaalit aamuriehut. Viimeistään näin tapahtuu siinä vaiheessa, kun pääsen istumaan tietokoneelle tai nojatuoliin, jossa Pena tykkää jumppailla oikein kunnolla. Kun olin kirjoitellut perjantaina blogiin, tajusin, etten ollut tuntenut koko aamuna/päivänä ollenkaan Penan liikkeitä.

Päätin ottaa lasillisen mehua, söin ison suklaapatukan ja menin sänkyyn tekemään liikelaskentaa. Olin ennen perjantaita tehnyt liikelaskennan vain noin 3 kertaa, ja joka kerta Pena oli melko nopeasti herännyt ja ilmoittanut olemassaolostaan. Tällä kertaa hiljaisuus kuitenkin vain jatkui enkä saanut minkäänlaista tuntumaa Penaan. Aloin päästä jo melkoiseen paniikkiin, kun puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään. Tässä vaiheessa aloin viestiä hätääntyneitä viestejä Pirkolle töihin. Pian tämän jälkeen tunsin onneksi muutaman liikkeen, mutta näitä oli vain kaksi, joten kymmeneen en mitenkään päässyt sen tunnin aikana. Suurin paniikki kuitenkin helpotti siinä vaiheessa.

Ajattelin tehdä vielä toisen tunnin liikelaskentaa, joten kävin tankkaamassa lisää mehua ja suklaata. Näillä ei kuitenkaan tuntunut olevan Penaan minkäänlaista vaikutusta, vaan hiljaisuus jatkui edelleen. Niinpä soitin elämäni ensimmäistä kertaa synnytyssairaalaan, jossa vastasi ihanan ystävällinen kätilö. Hän rauhoitteli ja kyseli tilanteesta. Lopuksi hän sanoi, että voisin tulla hyvin käymään synnärillä oman mielenrauhani vuoksi, jotta tilanne voitaisiin tsekata siellä.

Hälytin Pirkon töistä kotiin ja suuntasimme saman tien sairaalaan. Pääsin miltei heti käyrille, jossa makoilinkin melkein 1,5 tuntia. Onneksi Pirkko oli mukana! Olin itse sen verran paniikissa, joten Pirkon läsnäolo oli todella tärkeää ja rauhoittavaa. Käyrillä saatiin saman tien sykkeet kuuluviin, jolloin minulta pääsi helpotuksen huokaus ja muutama kyynel. Laskeskelin liikkeitä koko ajan, mutta edelleenkään en saanut tunnissa lähellekään kymmentä liikettä kasaan. Jäimme siis odottelemaan vielä, josko lääkäri ehtisi tsekata tilanteen.

Parin kymmenen minuutin jälkeen pääsimmekin lääkärin vastaanotolle. Hän ultrasi vatsan päältä ja kaikki näytti onneksi hyvältä, mutta edelleenkään Pena ei tahtonut liikkua lääkärin herättelyistä huolimatta. Lääkäri päätti, että saan syödä kunnon lounaan ja katsotaan, josko vauva innostuisi siitä liikkumaan. Tätä ennen hän kuitenkin teki vielä pikaisen sisätutkimuksen. Olin ihan yllättynyt siitä, että kohdunsuu oli jo 2 cm auki ja kaulaa oli jäljellä enää vain sentti! Ihan hukkaan eivät siis ole viime viikkojen supistukset menneet.

Runsaan lounaan jälkeen Pena heräsi kunnolla ja sain melko pian laskettua vaadittavat kymmenen liikettä. Tämän takia ei ollut enää tarvetta ultrata, koska liikkeet tuntuivat niin hyvin. Olin kuitenkin vielä noin 20 minuuttia käyrillä, jossa seurattiin sykkeitä. Nämäkin olivat normaalit, joten pääsimme lähtemään kotiin.

Oli hieman erilainen perjantai, kuin mitä olin suunnitellut. Pelästys oli suuri, mutta onneksi Penalla oli kaikki hyvin! Lauantaina Pena tuntui riehuvan normaaliin tapaansa, joten olen säästynyt suurilta paniikeilta sitten sairaalakäynnin. Positiivista käynnissä oli kuitenkin se (tietenkin sen lisäksi, että Penalla oli kaikki hienosti), että pääsimme käymään synnärillä. Nyt tiedämme, minne täytyy tosipaikan tullen mennä ja näimme myös hieman tiloja. Tuntui kyllä oudolta, että ehkä jo parin viikon sisällä sinne menisimme synnyttämään. Oli myös ihan kiva tietää, että tuolla alakerrassa on tapahtunut jo jotain. Olemme yrittäneet olla innostumatta asiasta, mutta väkisinkin tuli viikonloppuna miettineeksi, että ehkä meidän vuoro voisi tulla vielä tässä tammikuussa! Noh, ei auta kuin odottaa.

Tänään tulee jo 38 viikkoa täyteen! Hui!

2 kommenttia:

  1. Muistan hyvin tuon miten pitkiltä hiljaiset minuutit tuntuivat. Vaikka raskaana viihdyin, ei sitä huolen määrää ole ikävä. Onneksi teillä kontrollissa kaikki oli edukseen ja pikkuinenkin virkistynyt. Väärä hälytys on paras hälytys :)

    VastaaPoista