maanantai 19. joulukuuta 2016

Rv 34+0: neuvola ja joulujuttuja

34 raskausviikkoa täynnä! Tajutonta, miten aika on lentänyt eteenpäin! Vielä kolme viikkoa ja Pena on täysiaikainen. Minun puolestani hän voisi syntyä melkein heti, kun nuo 37 viikkoa ovat täynnä. Taitaa kuitenkin olla toiveajattelua.

Perjantaina kävin neuvolassa pitkästä aikaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Pirkko ei päässyt mukaan, ja oli kyllä tylsä käydä yksin. Mitään erityistä käynnillä ei tosin ollut. Vähän juttelimme voinnistani ja kuulumisista. Terkka kyseli, olemmeko miettineet synnytystä, ja tämän jälkeen kuunneltiin sydänäänet. Ne kuuluivatkin hyvin ja Pena pisti muutamat kunnon potkut, kun häntä kehdattiin häiritä. Terkka tunnusteli kohtua ja totesi, että voisi melkein laittaa päänsä pantiksi siitä, että Pena on raivotarjonnassa. Asia kuitenkin tarkistetaan tämän kuun lopulla neuvolalääkärissä. Myös sf-mitta otettiin - melkeinpä ensimmäistä kertaa. Edellisellä käynnillä toinen neuvolantäti mittasi sen nopeasti, muttei kirjannut asiaa ylös. Nyt mitta oli kuitenkin 31 cm, mikä oli juuri keskikäyrällä.

Lopuksi varasimme vielä kaksi neuvola-aikaa raskauden loppuajalle, ja toivon, että Pirkko pääsee noina kertoina mukaan. Outoa, että tässä on oikeasti enää yksi lääkärikäynti ja kaksi neuvolakäyntiä jäljellä ennen Penan tuloa. Kyselin vielä siitä, täytyykö meidän täyttää sairaalalle jotain papereita (paperisia tai sähköisiä) ennen synnytystä, mutta mitään ei kuulemma tarvitse tehdä. Tuntuu oudolta, että h-hetken koittaessa käppäilemme vain sisään sairaalaan. Vielä kun tietäisi, minne sinne täytyy mennä, olisi se hieno juttu. Tiedän kyllä ulko-oven, jolle mennä, mutta siitä eteenpäin ei aavistustakaan. Harmi, ettei nykyään enää pääse tutustumaan synnytyssairaaloihin etukäteen.

Viikonloppuna laitoimme Pirkon kanssa joulua täällä meillä kotona. Yleensä olemme joulun joko reissussa ulkomailla tai sitten jommankumman vanhempien nurkissa, mutta tänä vuonna olemme ihan omassa kodissamme koko joulun ja olemme sanoneet, että meille saa tulla kylään, jos vain joku haluaa tulla. Jouluaaton saamme olla kuitenkin ihan kahdestaan! <3 Ihanaa! Yleensä emme ole koristelleet kotiamme jouluna mitenkään erityisesti, koska emme omista kuin ehkä kolme joulukoristetta! :D Tänä vuonna on kuitenkin tehnyt mieli laittaa esiin valoja ja kynttilöitä - ja ne kolme omistamaamme koristetta. Ostimme muutaman joulutähden ja hyasintin, jotka tuovat kivasti tunnelmaa. Hankimme myös elämämme ensimmäisen oman kuusen! Se oli tarkoitus hankkia vasta tällä viikolla, mutta sain eilen kauppareissulla tingittyä kuusen hyvään hintaan, joten se lähti saman tien mukaan. Nyt täällä on ihanan tunnelmallista, kun kuusi on jo olohuoneessa ja siihen on laitettu muutamat koristeet (jotka nekin piti hankkia, kun ei mitään ennestään ollut).

Lahjoja emme suuresti hanki toisillemme emmekä kenellekään muille, koska emme halua ostaa mitään turhaa. Pena-hankintoihin menee myös melko paljon rahaa, joten senkään takia ei viitsi ostella mitään muita lahjoja. Aatoksi paistamme kinkun ja leivomme vähän kaikkea hyvää. Ihana, kun ei tarvitse ottaa mitään stressiä joulutohinoista, vaan saamme tehdä kerrankin kaiken niin kuin itse haluamme. Ensi vuonna meitä onkin sitten jo kolme, ja isovanhemmat änkevät varmasti mukaan joulun viettoon. Nauttikaamme siis tästä vuodesta, kun saamme olla ihan kahdestaan. :)

Mukavaa ja rentouttavaa joulunodotusta kaikille muillekin!

5 kommenttia:

  1. Joulunaika tuntuu nyt kyllä jotenkin erilaiselta kun on vauva jonka "takia" laittaa joulua. On meillä ollut kuuset ja koristukset muulloinkin, mutta se jouluinen tunnelma ei ole aikuisiällä ottanut löytyäkseen. Jo odotusaikana odottelin tätä tulevaa joulua ihan eritavalla, ja suunnittelin vauvan joululahjoja, tulevia jouluperinteitä ja muuta, ja nyt kun vauva on täällä, tuntuu ettei malttaisi odottaa jouluaattoa vaikka ei vauva siitä mitään ymmärräkkään :)

    Ihan hurjaa vauhtiahan tämä aika kulkee! Ajatella että ihan muutaman viikon päästä olisi teilläkin Pena jo valmis syntymään ja jokatapauksessa ei enää kauaa siihen kun viimeistään tulee! :)

    Hyvää joulua! :)

    VastaaPoista
  2. Meillä neuvolatäti kyl sanoi, että päästään sit tutustumaan aikanaan synnärille jos halutaan. Onkohan joku kaupunki kohtainen juttu, me asutaan kanta-hämeessä.
    Rauhallista joulun aikaa <3

    VastaaPoista
  3. Me päästiin esikoista odottaessa tutustumaan synnäriin, kätilö esitteli kaikki paikat vapaana olevia synnytyssaleja myöten! Ja oli kyllä mukava, lievitti jännitystäkin. En tiedä onko sairaalakohtainen juttu, oletteko kyselleet omalta synnäriltänne olisko siellä mahdollista käydä katsomassa paikkoja etukäteen? :) ja tsempit loppuraskauteen! Täällä mennään samoilla viikoilla ;)

    VastaaPoista
  4. Ei olla muuten kysytty synnäriltä. Jotenkin ei ole tullut edes mieleen, kun neuvolassa kerrottiin, ettei sinne enää pääse, vaan esittely hoituu virtuaalisesti. Muutos taisi tulla ihan viimeisen vuoden sisällä, joten sitä ennen on päässyt tutustumaan, mutta nykyään enää ei.

    Kiitos tsempeistä ja jouluntoivotuksista kaikille! Tsemppiä myös "Äiti vaan" loppuraskauteen. :)

    VastaaPoista
  5. En oo ihan varma, mutta oon ollut siinä käsityksessä, että ainakin synnytyspelkoiset voivat päästä tutustumaan synnäriin, joten kannattaa kysyä. Itse kävin pelkokeskustelussa, joka itse asiassa pidettiin yhdessä tyhjässä synnytyssalissa, mutta suuremmalle kierrokselle en päässyt. Näin kuitenkin riittävästi ja pelko vähän lievittyi. Synnäri tuli myös tutummaksi synnytystä edeltäneellä viikolla, kun käytiin tarkistamassa ettei vaan lapsivettä tihku... hurjinta sillä reissulla oli nähdä oikeasti synnyttämään tulossa ollut nainen :D

    VastaaPoista