tiistai 13. syyskuuta 2016

Puoliväli ylitetty!

Eilen oli raskauden puoliväli ja nyt mennään jo kakkosella alkavissa viikoissa. Huh huh! Aika on lentänyt ihan siivillä.

Muutama huomio puolivälin tienoilta:

- Pahoinvointi on helpottanut. Liekö syynä raskauden eteneminen vai se, että yritän syödä enemmän iltapalaa vähän myöhemmin illalla, tai se, että juon nykyään pienen mehun aina aamulla heti, kun herään. Ihan sama, pääasia, etten ole oksentanut noin viikkoon! Wuhuu!

- Jalkojen turvotus. Voi elämä! Ajattelin, että tämä tulisi vasta joskus viimeisillä viikoilla (jos silloinkaan), mutta ei. Viime viikolla jalat olivat melkein joka päivä (lähinnä iltaisin) turvonneet, ja samaa on jatkunut tälläkin viikolla. Yhdet sandaalit eivät menneet enää jalkaan. Auts. Työpäivät joudun olemaan jaloillani melkein koko päivän, joten tämä rasittaa jalkoja ja varmasti myös turvottaa niitä vähän enemmän.

- Öisin on välillä vaikea nukkua. Herään lähes joka yö neljän maissa ties mistä syystä - useimmiten vessahädän takia. Yleensä en enää saa kunnolla nukuttua, vaan pyörin pari tuntia ennen kuin kello soi. Kuten arvata saattaa, tämä tietysti aiheuttaa välillä väsymystä. Viikonloppuja odotan aina hartaudella, koska silloin saa nukkua aamuisin pitkään.

- Potkuja en tunne vielä (mielestäni). Välillä tuntuu jotain epämääräistä, jolloin arvelen, että Pena varmasti pyörii tai tekee jonkinlaisia jumppaliikkeitä. Mitään kuplia tai hipaisuja nämä eivät ole, mutta eivät selkeitä potkujakaan. Ennemminkin sanoisin niitä muljahduksiksi tai ihan pieniksi täppäisyiksi. Lähinnä näitä on tuntunut, kun on käynyt makaamaan tai istumaan, joten tästäkin syystä kuvittelisin Penan mellestävän yksiössään. 


Loppuun vielä tämän blogihistorian ensimmäinen mahakuva puolivälin kunniaksi. Kuva on otettu sunnuntaina (19+6), joten ihan virallinen puolivälin kuva tämä ei ole. Saakoon kuitenkin kelvata. Yhdessä yössä tuskin tapahtui järisyttäviä muutoksia kuontalossani.

Rv 19+6

7 kommenttia:

  1. Hei kannattaa ihan todella käydä hakee kompressiosukat tai säärystimet, ihan sellaset kunnon tiukat noita jalkoja varten. Vaimolla oli kans tosi paljon turvotusta jaloissa joka johti suonikohjujen alkoikin ja teki ihan kipeää. Noi sukat pelasti ja helpotti eikä nyt jo raskaudesta palauduttuaan esim suonikohjuista ole jälkeäkään.
    Meillä on molemmilla suvussa noita suonikohjuongelmia mm. Omilla äideillämme, joten aion itsekin ottaa sukat heti käyttöön kun turvotusta mahdollisesti tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyykin käydä hankkimassa tuommoiset sukat.

      Poista
  2. Hei kannattaa ihan todella käydä hakee kompressiosukat tai säärystimet, ihan sellaset kunnon tiukat noita jalkoja varten. Vaimolla oli kans tosi paljon turvotusta jaloissa joka johti suonikohjujen alkoikin ja teki ihan kipeää. Noi sukat pelasti ja helpotti eikä nyt jo raskaudesta palauduttuaan esim suonikohjuista ole jälkeäkään.
    Meillä on molemmilla suvussa noita suonikohjuongelmia mm. Omilla äideillämme, joten aion itsekin ottaa sukat heti käyttöön kun turvotusta mahdollisesti tulee.

    VastaaPoista
  3. On syy mikä tahansa, mutta jee pahoinvoinnin loppumiselle! Ja onnea puolivälin krouvin saavuttamisesta!

    Tuo aamuöinen sängyssä pyöriminen on niin raivostuttavaa. Mulla oli joku viikko sitten pari hankalampaa viikkoa tuon suhteen. Jos satuin heräämään kolmen ja viiden välillä, en saanut puoleen tuntiin tai tuntiin unta, koska salamatkustaja alkoi elämöimään ihan tosissaan. Nyt olen siihen paukkeeseenjo tottunut ja saan melko nopeasti nukahdetuksi uudelleen.

    Teillä ei vissiin vielä ole tiedossa, missä kohtaa istukka sijaitsee? Jos se on edessä niin paikka selittäisi osaltaan, että vauvan liikkeitä ei tulle kovin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo öinen heräily on kyllä raivostuttavaa. Mä olen aina ollut vähän huono nukahtamaan uudestaan, jos herään kesken unien, mutta nyt tuntuu siltä, että en enää koskaan saa uudestaan unta. Onneksi unta on kuitenkin riittänyt johonkin neljään asti, ettei sentään sitä aiemmin herää. Mut katotaan, millasta sit on, kun Pena alkaa pitää enemmän meteliä... saa nähdä, nukunko ollenkaan! :D

      Istukan sijainnista ei tosiaan ole mitään tietoa vielä. Olen vähän epäillyt, että se olisi edessä, koska liikkeitä ei kauheasti tunnu. Huomenna toivottavasti saamme vähän valoa tähänkin asiaan.

      Poista
  4. Onnea puolivälin ylityksestä! :D Ja miten nopeasti aika on mennyt! Ainakin tässä seuratessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Aika suorastaan lentää siivillä. :)

      Poista