lauantai 12. joulukuuta 2015

Piinapäivät puolessavälissä

Piinapäivät ovat ehtineet jo puoleenväliin, ja fiilikset näiden päivien aikana ovat menneet vuoristorataa ylös ja alas. Päätin itse heti inssin jälkeen, että en lähde googlailemaan minkäänlaisia alkuraskauden oireita, sillä muutoin alkaisin kuvittelemaan itselleni kaikenlaisia haamuoireita ja stressaisin, jos mitään ei löydy. Ajattelin, että tarkkailen vain itse omaa kehoani ja pistän vähän tuntemuksia ylös, mikäli sellaisia tulee. Toki olen lukenut muiden blogeja ja sitä kautta monet oireista ovat tulleet tutuiksi, mutta olen yrittänyt olla ajattelematta niitä sen enempää. Päätös on ollut oikein hyvä, koska olen voinut olla melko lailla rennosti enkä ole ottanut paineita mistään.

Pirkko sen sijaan on ollut välillä liimaantuneena puhelimeensa, kun hän on netin syövereistä lukenut kaikenlaisista alkuraskauden kuluista. Kielsin Pirkkoa kertomasta kaikkea löytämäänsä minulle ja aika hyvin hän on minua totellut. Välillä tosin olen saanut aika napakoita kysymyksiä osakseni, jos olen äännähtänyt tai liikahtanut jotenkin poikkeavalla tavalla. Pirkko siinä vain yrittää tulkita oireitani.

Inseminaatiopäivänä leijuin jossain täysin toisessa todellisuudessa. Edellisessä postauksessa kirjoitinkin jo, että tunnelma oli täysin epätodellinen. Olin tuolloin myös melko varma siitä, että ajoitus oli liian aikainen inseminaatiolle ja ajattelin, ettei meillä ole mitään onnistumismahdollisuuksia. Illalla iski myös outo tunne: Mun sisälläni on jonkun kolmannen osapuolen, meille täysin vieraan ihmisen tavaraa. En ollut osannut ajatella luovuttajaa kovin paljoa ennen inssiä, mutta inssin jälkeen luovuttajan merkitys konkretisoitui aivan uudella tavalla. En olisi ikinä uskonut, että siitäkin voi tulla niin vahvoja tuntemuksia itselle.

Inseminaatiota seuranneina päivinä tuntui siltä kuin kohdussani olisi ollut pieni karuselli, joka pyöri siellä täysin omassa tahdissaan ja piti yllä pirskeitä. En ollut koskaan ollut niin tietoinen kohtuni olemassaolosta ja sijainnista. Nyt pystyin tuntemaan sen koko ajan, ja fiilis oli todella villi. Näinä päivinä olin aivan varma, että tämä inssi onnistui. Karusellin pyörintä hidastui joskus maanantaina/tiistaina, mutta erilaiset nipistelyt, vihlaisut ja äkilliset paineen tuntemukset kohdussa ovat jatkuneet siitä saakka. Sanonkin aina välillä Pirkolle, että nyt nippailee taas. Pirkko taasen on yrittänyt kovasti jutella vatsalleni ja kannustanut Penan puolikkaita: yrittäkäähän nyt löytää toisenne!

Neljä päivää inssin jälkeen tuli pienen pieni rusehtavan punainen klimppi jonkinlaista vuotoa ja tuntui siltä, kuin suurimmat karnevaalit kohdussa olisivat olleet ohitse. Tässä vaiheessa fiilikset menivät kovaa vauhtia vuoristorataa alaspäin. Mitään muuta vuotoa ei kuitenkaan ole tullut. Oliko tämä siis hyvä vai huono juttu? Ei tietoa.

Tämän viikon aikana olen ollut todella väsynyt. En koskaan ota päikkäreitä töiden jälkeen (Pirkko taasen vetelee sikeitä milloin vain), mutta tällä viikolla olen lähestulkoon joka päivä kotiin tultuani kaatunut sohvalle ja noussut siitä vasta illalla ja siirtynyt sänkyyn. Väsymys voi tosin johtua myös siitä, että syksyn työurakka alkaa olla lopuillaan ja kaikki paukut alkavat olla lopussa - lomaa siis odotellaan. Mutta onko tämä siltikään aivan normaalia väsymystä? Jaa-a, paha mennä sanomaan.

Kohdun seutuni on myös ollut todella turvonnut useana päivänä. Tämäkään ei ole aivan normaalia. Yleensä alavatsani saattaa olla turvonnut jonkin verran ovulaation tai menkkojen aikaan, mutta tämä turvotus on ollut jotenkin epänormaalia: tuntuu erilaiselta, näkyy ulospäin eikä housuja meinaa saada kiinni! Mutta, voihan tuo olla ovulaation jälkeista turvotusta. Mene ja tiedä.

Toissailtana olimme Pirkon kanssa jo todella innoissamme: tämä inssi on varmasti onnistunut! Eilen kuitenkin fiilikset olivat taas negatiivisemmat: ehkei sittenkään. Paha siis mennä sanomaan mitään ennen kuin pääsee tekemään testin (tai kuukautiset alkavat). Voi myös olla, että kaikki nämä oireet ovat irrotuspiikin tekosia ja Pregnyl on pitänyt kehossani aivan omia bileitään. Pregnyl voi nimittäin aiheuttaa raskauden kaltaisia oireita. Pirkon googlailujen mukaan Pregnylin pitäisi kuitenkin olla poistunut kehosta noin 10 päivän kuluessa, joten tämän viikon jälkeen olen toivottavasti Pregnyl-vapaa. Ensi viikolla onkin mielenkiintoista tarkkailla oireita.

Olemme kovasti yrittäneet miettiä, miten suhtautua raskaustestin tulokseen. Olenkin sanonut Pirkolle, että millä tahansa tavalla tähän nyt suhtautuisi, tulee negatiivinen tulos olemaan pettymys. Sen takia uskallankin olla varovaisen optimistinen onnistumisen suhteen. Oireet ovat olleet välillä niin vahvoja ja selkeitä, että tuntuisi uskomattomalta, jos ne eivät tarkoittaisi mitään. Mikäli testi tulee olemaan negatiivinen, olen pettyneen lisäksi ennen kaikkea siis yllättynyt. Mutta kuten jo sanoin, kaikki tämä voi johtua myös Pregnylistä. Sekin tosin on ihan hyvä tietää tulevaisuutta ajatellen. Nimittäin jos vielä uudestaan joudun ottamaan irrotuspiikin, voin jo etukäteen varautua siihen, että se aiheuttaa minulle oireita melko paljon.

Ota näistä nyt sitten selvää. Vielä viikon verran täytyisi odottaa. Vaikka aluksi kuvittelin, että aika kuluisi nopeasti työkiireiden takia, on aika mennyt loppujen lopuksi melko hitaasti. Tuntuu siltä, kuin inssi olisi tehty jo useita viikkoja sitten! Luulen, että aika kuluu osittain myös sen takia hitaasti, että meillä on kaksi asiaa odotettavana ja molemmilla on sama "deadline": loman alkaminen ja piinapäivien loppuminen. Odotettavaa on siis kaksin verroin, joten aika taitaa kulua tuplasti hidastettuna. Viikon päästä olemmekin jo matkalla kohti aurinkoa ja lämpöä, mutta yritän ehtiä loppuviikosta kirjoittamaan tänne vielä testin tuloksista, sillä muutoin päivittäminen menee vasta ensi vuoden puolelle.

5 kommenttia:

  1. Alkion kiinnittyminen tapahtuu yleensä noin pp7, joten sitä ennen on mahdotonta tuntea raskausoireita. Toki itsekin tunsin kaikkea omituista heti inssin jälkeen, mutta vasta pp8 jälkeen alkoi olla sellainen tunne, että ehkä olenkin ihan oikeasti raskaana. Testi tosin näytti haamua vasta pp16. Mulla Pregnyl näkyi vain 24 h raskaustestissä, mutta kai sekin on yksilöllistä.

    Tsemppiä ja onnea! ♡

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä oireiden kuulostelun ja loppupiinapäivien kanssa!

    VastaaPoista
  3. Meillä kanssa on täällä vielä viikko jännitettävää, ja sitten pääsee testaamaan miltä näyttää :) Ollaan Koti-inseminaatiolla yritetty nyt ensimmäistä kertaa, ja kyllä kroppa keksiikin kaikenlaisia "oireita".

    Plussatuulia, toivottavasti saatte parhaan joululahjan!

    - Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan teillekin hyvää joululahjaa! :) Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  4. Kiitos tsempeistä - tulevat ihan tarpeeseen! :) Täällä fiilikset menevät ylä- ja alamäkeä vuoron perään. Ehkä nyt vaan täytyy odottaa sinne loppuviikkoon ennen kuin alkaa kuvitella mitään sen enempää tai vähempää.

    VastaaPoista